perjantai 28. syyskuuta 2012

Syksyjuttuja

Syksy toi tullessaan lisää koiraharrastuksia. Ollaan käyty Fridan kanssa säännöllisen epäsäännöllisesti haku- ja jälkimetsässä ja tuli sitä kerran eksyttyä palveluskoirayhdistyksen tottis-harjoituksiin. Siinä ryhmässä tosin ei enää jatketa vaan ilmoittauduttiin Masseter-koirakoulun kilpatokon alkeisiin. Kurssi alkaa marraskuussa ja toivomme että neiti ei heitä siihen väliin toisia juoksuja. Olen kyllä kuullut että tällaiset varatut menot usein mystisesti aloittavat ne juoksut?

Lenkkitauko.

Arkeen on tullut myös sellainen muutos että me ollaan jouduttu jättään koirapuistoilut hetkeksi väliin. Frida on siellä tosi epävarma eikä enää nauti olostaan. On joko tosi pelokkaana mun jaloissa tai vaihtoehtoisesti ärjyy muille koirille eikä kestä tuttujenkaan koirien leikkimistä. Harmi juttu ja sinänsä outoa koska Frida on kuitenkin pienen ikänsä koirapuistoillut ja uskallan väittää että myös nauttinut siitä aiemmin. Hänellä oli monia koirakavereita joiden kanssa leikki maistui. Nykyään samojen koirien kanssa on aivan eri meininki.

Toivomme siis että tauko ahdistavista tilanteista auttaisi murrosikäisen nartun itsetunnon parantamiseen. Koitetaan tehdä paljon juttuja joista Frida saisi onnistumisen kokemuksia ja vältetään ahdistavia tilanteita. Ärsyttää kuitenkin että Fridaa ei voi päivittäin juoksuttaa vapaana puistossa. Pitäisi lähteä autolla kauemmas metsään.Ollaan myös miehen kanssa kummatkin tykätty tavata tuttuja koirapuistoimmeisiä ja jutella siellä koirista. No, toivotaan että joskus sitten taas..

Joku sylimöykky.

Onnistuin ilmoittamaan meidän viime tipassa espanjanvesikoiraharrastajien Jälki-viikonloppuun. Harjoitukset alkavat kumpanakin päivänä kello 8 (apua!). Toivottavasti on sen arvoista ja opitaan uutta :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti